Oleksandra Matvijtšuk
Ihmisoikeusasianajajana olen dokumentoinut sotarikoksia tässä sodassa siitä lähtien, kun Venäjä aloitti sen vuonna 2014, jotta niistä kaikista annettaisiin rangaistukset ennemmin tai myöhemmin. Ihmisenä ymmärrän kuitenkin, että emme voi odottaa niiden lopettamista siihen saakka. Sen vuoksi kannatan sitä, että Ukrainan liittymisprosessi Natoon aloitetaan nopeasti.
Kohtaamiemme sotarikosten määrä on ennennäkemätön. Venäläiset joukot ovat tarkoituksellisesti tuhonneet asuinrakennuksia, kirkkoja, kouluja, sairaaloita ja evakuointikäytäviä, perustaneet suodatusleirijärjestelmän, järjestäneet pakkosiirtoja sekä siepanneet, raiskanneet, kiduttaneet ja murhanneet siviilejä miehitetyillä alueilla.
Tämä ei ole kahden valtion välinen sota. Kyseessä on kahden järjestelmän eli autoritarismin ja demokratian välinen sota. Venäjä yrittää osoittaa, että demokratia, oikeusvaltio ja ihmisoikeudet ovat vääriä arvoja. Jos ne ovat oikeita, miksi ne eivät pysty suojelemaan ketään? Miksi koko kansainvälinen rauhaa ja turvallisuutta edistävä järjestelmä ei kykene pysäyttämään Venäjän julmuuksia? Miksi minä, ihmisoikeusasianajaja, joka jo vuosien ajan on hyödyntänyt lakia suojellakseen ihmisiä, joudun nyt vastaamaan kysymykseen ”Miten voimme suojella ihmisiä Venäjän hyökkäykseltä” sanomalla ”Antakaa Ukrainalle nykyaikaisia aseita”?
Siksi, että tällä hetkellä lainsäädäntö ei toimi. Luotan kuitenkin siihen, että tämä on vain väliaikaista.
Venäjän armeija on jo vuosikymmenien ajan tehnyt kansainvälisiä rikoksia Tšetšeniassa, Moldovassa, Georgiassa, Malissa, Libyassa ja Syyriassa. Sitä ei ole koskaan rangaistu näistä rikoksista.
On katkaistava tämä rankaisematta jäämisen kierre. Nyt on perustettava hyökkäysrikoksia käsittelevä erityistuomioistuin ja saatettava Putin, Lukašenka ja muut näihin rikoksiin syyllistyneet vastuuseen teoistaan.
Tämän on rohkea askel, mutta se on oikein.
Vaikka olen ihmisoikeusasianajaja ja olen dokumentoinut sotarikoksia, jotta jonakin päivänä kaikki venäläiset rikolliset voitaisiin saattaa vastuuseen teoistaan, ihmisenä ymmärrän, että emme voi odottaa näiden rikosten lopettamista siihen asti. Näin ollen totean seuraavaa:
Niin kauan kuin Ukraina pysyy haavoittuvana, koko euroatlanttinen turvallisuusjärjestelmä on haavoittuva. Naton jäsenyyden sijaan eräät poliitikot puhuvat turvallisuustakeista, joita ei todellisuudessa voida millään tavalla rinnastaa Nato-sopimuksen 5 artiklaan. Kuinka erillisillä takeilla voitaisiin taata näin suuren maan turvallisuus, kun sitä ei voida tehdä minkäänlaisella yhdellä suojakilvellä Venäjän ohjuksia vastaan? Kuinka paljon ne tulevat maksamaan pitkällä aikavälillä erityisesti turvattomuuden välittömien seurausten, kuten elintarvikekriisin, vuoksi? Antavatko tietyt takeet mahdollisuuden kestävän kehityksen jatkamiseen, kun se mitä rakennetaan nyt uudelleen, saatetaan tuhota jälleen huomenna? Tai mahdollisuuden turvata miljoonien ukrainalaisten pakolaisten paluu Ukrainaan?
Ukraina ansaitsee pääsyn Naton jäseneksi. Se jakaa vapauden ja demokratian arvot ja on valmis puolustamaan niitä. Ukraina ei ole pelkästään edunsaaja vaan myös merkittävä tekijä liittoutuman turvallisuuden edistämisessä. Nämä eivät ole vain lupauksia, vaan tämä on osoitettu taistelukentällä. Ukraina tekee Natosta vahvemman.
Ukrainan tosiasiallisen Natoon liittymisprosessin aloittaminen on keino lopettaa sota, ei laajentaa sitä. ”Strateginen epävarmuus” tulee aina olemaan Venäjälle syy jatkaa hyökkäyksiä Ukrainaan.
Ukrainan kansa odottaa Vilnassa 11.–12. heinäkuuta 2023 pidettävältä Naton huippukokoukselta konkreettisia tuloksia. Aika vakuutella sitä, että ovi Natoon on auki, on mennyt. Nyt on aika tehdä päätökset, joilla aloitetaan prosessi Ukrainan liittymiseksi Natoon.
Venäjä on aina ollut aktiivinen. Venäjä on käyttänyt sotaa ja ulkomaisten alueiden miehittämistä keinona saada kansainvälinen yhteisö kohtaamaan tapahtuneet tosiasiat ja pakottaa se ottamaan huomioon uusi todellisuus. Natoon osallistuvien demokraattisten maiden olisi vihdoin alettava hallita tätä prosessia. Olemme pitäneet turvallisuutta itsestäänselvyytenä aivan liian kauan. On otettava vastuu yhteisestä tulevaisuudestamme.
Piilota